KEVÄÄN JA KESÄN TOIMITUSAJAT VARATAAN NYT!
Tammikuun etuna hankimme rakennusluvan veloituksetta

Tervas hirsisauna Naava

Perinteinen vai moderni pihasauna, valmissauna vai tavarapaketti? – Pihasaunan valinta

Sauna on ollut jo vuosisatojen ajan suomalaisten suosikki keino rentoutumiseen. Siksi saunaan halutaan panostaa, jotta saunakokemus olisi entistäkin nautinnollisempi. Usein on myös tärkeää, että ystäviä ja tuttavia voidaan kutsua kylään saunomaan. Sen takia saunan tulisi myös näyttää hyvältä.

Pihasaunan ainutlaatuinen tunnelma

Pihasaunan puukiukaan lämmittäminen on nautinnollista puuhaa.

Pihasaunassa on aina ollut ihan oma tunnelmansa verrattuna sisäsaunaan. Oman talon tai mökin pihalla sijaitseva sauna tuo saunomiseen erilaisen vivahteen, kun sauna sijaitsee erillisessä rakennuksessa ja sinne kuljetaan ulkoa. On virkistävää haistella saunomisen yhteydessä viileää kesäiltaa tai raikasta pakkasilmaa, myös jo saunan lämmityksen aikana.

Pihasauna lämpiää usein puulla. Kaikkihan sen tietävät, että jo pelkästään puukiukaan sytyttäminen ja lämmittäminen on terapeuttista ja rentouttavaa – mukavaa pientä puuhastelua omaksi iloksi. Lisäksi puukiukaan löylyt ovat nautinnollisuudeltaan ylivertaiset verrattuna sähkökiukaaseen!

Perinteinen pihasauna

Pihasaunat voidaan jakaa kahteen päätyyppiin: perinteisiin ja moderneihin. Perinteiset saunat on yleensä valmistettu puusta, mahdollisesti hirrestä, ja niissä käytetään perinteisen tyylisiä kiukaita, lauteita ja sisustusratkaisuja. Ulkomuodoltaan perinteinen pihasauna sisältää usein sellaisia elementtejä kuin harjakatto, pienet ikkunat ja lämpimät puun sävyt.

Tervas hirsisauna Naava
Tervas Naava

Moderni pihasauna

Modernit pihasaunat ovat yleistyneet kovaa vauhtia. Moderneille pihasaunoille tyypillistä ovat pelkistetyt, linjakkaat ja terävät muodot, tasakatto, isot ikkunat sekä modernit sisustusratkaisut esimerkiksi kiukaan, lauteiden ja pukutilan osalta. Moderni pihasauna on usein värimaailmaltaan tumma.

Tervas hirsisauna Kaarna
Tervas Kaarna

Tervas pihasaunat yhdistelevät perinteisiä ja moderneja elementtejä. Saunat on valmistettu perinteisesti hirrestä, mutta ulkoasu voi muuten olla moderni. Lauteet sekä saunan sisustus on uutta ja tyylikästä, kuitenkin siten, että saunassa säilyy perinteinen saunan tunnelma.

Valmissauna vai tavarapaketti?

Jos harkitset saunan hankkimista koti- tai mökkipihaan, sinulla on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Perinteisiä ja moderneja pihasaunamalleja löytyy useita, joten valinnanvaraa ainakin on. Mallin lisäksi sinun tulee kuitenkin valita myös saunan valmiusaste tai toimitustapa.

Voit tilata saunan kotiisi puutavarana ja huolehtia rakentamisesta itse, tai vaihtoehtoisesti voit ostaa saunan täysin valmiina, jolloin pääset toimituksen ja asennuksen jälkeen heti saunomaan (Täysvalmis™*). Valmissaunat ovat kalliimpia kuin tavarapaketit, mutta samaan aikaan ne ovat myös todella vaivattomia tilaajalle. Sisällä lämpimissä tehdasolosuhteissa valmiiksi rakennettu pihasauna on usein myös laadukkaampi ja kestävämpi.

Valitsitpa minkälaisen pihasaunan tahansa, nautit varmasti sen lempeistä löylyistä!

*Tervas® Täysvalmis™ -toimitus on maailman ensimmäinen hirsisaunatoimitus, jossa asiakas saa hirsisaunansa pihalleen sanan mukaisesti täysin valmiina. Markkinoiden kattavimmatkin avaimet-käteen -toimitukset jättävät ison osan työvaiheista asiakkaidensa hoidettaviksi. Teemme kaikki työvaiheet harjaantuneesti ja ammattitaidolla, joten uskallamme väittää, että Tervas® Täysvalmis™ -toimitus on sinulle myös nopein tapa päästä nauttimaan uuden hirsisaunasi löylyistä.